Pirulainen istuu olkapäällä

Jokaisella joskus, toisilla silloin tällöin, joillakin alituiseen.

Se supattaa korvaan muka suloisesti, välillä se ivailee ja nauraa röyhkeästi, joskus se leikkii parasta kaveriasi. Se on ehdoton apulaisesi, kun tarvitset tekosyitä olla tekemättä jotain haastavaa asiaa.

Mutta oikeasti se on pirullisen ovela, mieleni kehittämä tyyppi, joka pitää minut paikoillaan, estää lähtemästä liikkeelle, puhumasta omaa totuuttani, uskomasta itseeni ja kykyihini. Minä sanon sitä pirulaiseksi, sinulle se voi olla sabotoija, jolla on jonkun tutun nimikin. Miltä kuulostaa Martta (täti, joka kommentoi ulkonäköäsi lapsena ja nuorena), Raija (läheinen, jonka mielestä teit aina kaiken väärin), Pentti (joka nauroi ja ivasi, kun teit omia juttujasi), X (opettaja, joka totesi, ettei sinusta tulisi koskaan mitään).

Olen sortunut kuuntelemaan omaa pirulaistani ja mitä pitempään sitä kuuntelen, sitä enemmän sitä uskon ja niin se on meillä kaikilla.

Pirulainen/sabotoija on häädettävä heti, kun se ilmaantuu - mutta lempeästi!

“Ethän sinä nyt VOI”, “luuletko, että sinusta oikeasti on siihen”, “miten sinulla muka olisi jotain kerrottavaa ihmisille”, “haluatko todella nolata itsesi”, “mieti, millainen häpeä se on, jos epäonnistut”, “sinua paljon viisaammat tietävät enemmän”… Aika kekseliäs, tämä pirulaiseni, se tietää hyvin, mistä narusta kannattaa vetää.

Todellisuudessa noiden äänien häätäminen on helppoa, kun olen oppinut tunnistamaan ne ja tiedän niiden olevan itsesabotaasin muodon ottaneita suojelijoitani. Voin ottaa jokaisen eteeni ja esittää lempeästi vastakysymyksen/kommentin: “mistä tiedät, etten voi, kuka niin sanoo?”, “haluan ainakin kokeilla, sittenhän tiedän onko minusta siihen”, “eikös nolaaminen ole päivän trendi?”, “ tarvitsen epäonnistumisia, jotta voin tulla hyväksi, uskallan ottaa riskin”, “olen ainutlaatuinen ja uskon, että osaamiselleni ja tietämykselleni on tarvetta”. Kekseliäs olen minäkin!

Vähintäänkin äänet hämmentyvät vastaväitteistä ja ne alkavat kummasti änkyttää…”mutta muistelepa miten lapsena ollessasi…” - tässä kohtaa minun tulee sanoa “STOP tykkänään! En ole enää lapsi, olen 61-vuotias ja olen täysin eri ihminen, kuin silloin lapsena ja nuorena. Olen kasvanut, kehittynyt ja minulla on voimavarat kaikkeen siihen, mitä pidän tärkeänä ja osaan hakea tukea ja apua, jos niitä ei ole riittävästi”

Tällaista keskustelua käymme itsemme kanssa päivittäin ja oikeastaan kyse onkin meissä olevien eri “osien” keskinäistä keskustelua, jota sanotaan ajatteluksi. On olemassa teoria (ehkä useitakin), jonka mukaan nämä äänemme ovat kuin sisäisisä perheitämme, joilla kaikilla on tärkeä tehtävä. Useimmat niistä haluavat SUOJELLA, koska ne ovat syntyneet jo lapsuudessamme, jolloin emme itse olleet vielä kypsiä suojautumaan ympäristön (vanhemmat, hoitajat, opettajat, sukulaiset jne) kuormitukselta.

Suojelu on niin tärkeä tehtävä, että se aktivoituu aina, kun joku - etenkin uusi ja tuntematon - saattaisi vaarantaa turvallisuuden. Kehomme on järkyttävän viisas ja jo ennen minkäänlaista ajatusta se on reagoinut ja lähettänyt vaaran signaalin hermostoon. Sieltä nousevat vanhat suojelijat omine toimintamalleineen “auttamaan” - ne voivat olla sabotoivia ajatuksia, kehon jännittymistä, korvien suhinaa, pala kurkussa ja sitten alkavat jo tunteetkin nousta. Pelottaa. Jännittää. Hirvittää. Kuumottaa.

Pirulaiseni onkin siis ystäväni, joka haluaa suojella minua! En voi syyttää sitä, vaan minun pitää tutustua siihen rauhassa, antaa sen kertoa asiansa, ymmärtää sitä, hyväksyä se MUTTA minun pitää myös kertoa sille, että sen tapa toimia on vanhentunut, eikä palvele enää hyvinvointiani mitenkään. Haluan sen ymmärtävän, että en ole enää lapsi, en tarvitse tuollaista suojelua. Haluan antaa sille mahdollisuuden oppia uusi tapa toimia “meidän kaikkien parhaaksi”.

Rauhanneuvottelut hyväksyvässä ilmapiirissä ovat ratkaisu, joka toimii. Tähän on olemassa menetelmiä, jotka olen omassa kokonaisvaltaisen hyvinvointivalmentajan koulutuksessani saanut käyttööni ja olen lisäksi tutustunut IFS-menetelmään kirjallisuuden ja alan ammattilaisen avulla (IFS =Internal Family Systems).

Omat viimeaikaiset sabotoijani olen saanut häädettyä myös ryhtymällä toimeen, tekemällä sen, mitä pitääkin. Olen lähdössä puhumaan julkisesti hyvinvoinnista lykättyäni tätä askelta turhan kauan. Mitä sitten, jos kuulijoita ei heti tule, mitä sitten, jos sotkeudun sanoissani, mitä sitten, jos joku ei tykkää? En voi piilotella pirulaisen selän takana yhtään pitempään, se on tehtävänsä tehnyt ja nyt siitä tulee eteenpäin työntävä voimani - tökkiköön se minua hiilihangollaan persuksiin ja eteenpäin!

Nähdään ja tutustutaan livenä Lahden seudulla!