Mikä meitä estää kukoistamasta?

Sinussa on valtava kukoistamisen potentiaali, mutta myös ohjelmisto, joka estää sinua saamasta sitä käyttöösi.

Sanon nyt kursailematta ja ilman rumpujen pärinää mikä se on: ylisukupolvinen trauma. Se herättää heti jotain tuntemuksia kehossasi ja mielessäsi, huomasitko?

Jatka lukemista, vaikka sana “trauma” tuntuisi vieraalta ja vaikka sinulla on ollut onnellinen lapsuus ja lue sinäkin, jolla on ollut kurjimmista kurjin lapsuus. Kukaan ei ole voinut välttyä ylisukupoliselta tarumalta, se aletaan jo ymmärtää ja mitä nopeammin hyväksyt sen koskevan myös sinua, sitä helpompi on lähteä tarkastelemaan sen vaikutuksia omassa elämässäsi.

Ylisukupolvinen trauma on ohjelmisto/mallisto, joka siirtyy sukupolvelta toiselle ja trauma syntyy siitä, että emme tule tässä mallistossa nähdyiksi, kohdatuiksi ja hyväksytyiksi omana itsenämme, vaan alamme pienestä asti vakauttaa vanhempiemme tunteita ja reaktioita. Niin käy myös todella hyvien vanhempien lapsille, täydellisiähän ei ole olemassakaan. On vaan hyviä ja vähemmän hyviä, jokainen vanhempi tekee parhaansa saamillaan resursseilla, oman sukulinjansa mallin mukaisesti.

Ohjelmointi tapahtuu automaattisesti alkaen jo ennen syntymäämme jatkuen 6-7-vuotiaaksi saakka.

Solubiologi Bruce Lipton toteaa kirjassaan “Ajatuksen biologia”, että lapsi tallentaa suoraan alitajuntaansa vanhempiensa tavan elää, puhua ja olla. 0-2 vuotiaan lapsen aivot ovat delta-taajuudella, jolloin ne imevät itseensä kaiken ympäriltä tulevan ja 2-7 vuotiaan aivoissa vallitsee theta-taajuus, edelleen hyvin vahvasti vaikutuksille altis taso. Kasvaessamme aivojen sähköinen taajuus nousee alfa- ja beta-tasoille, jotka ovat tyynen mielen ja aktiivisen, keskittyvän mielen tasoja. Tätä lukiessasi aivosi ovat beta-taajuudella.

Alitajunta on kuin ohjelmoitava kovalevy, joka on kytketty ärsyke-reaktio -järjestelmään. Kun ärsyke myöhemmin havaitaan, käynnistyy automaattisesti se käyttäytyminen, joka opittiin, kun ärsyke koettiin ensimmäisen kerran.

Alitajunta (geneettinen ohjelmisto + ylisukupolviset uskomukset) käsittelee 20 milj. ympäristöviestiä/sek, tietoinen mieli 40/sek! Tietoinen, myöhemmin kehittynyt aivojen osa mahdollistaa sen, että voimme visioida rakkaudesta, terveydestä, onnesta ja vauraudesta - samaan aikaan alitajunta huolehtii asioista sinne ladatun ohjelman mukaisesti. Tietoisen mielen Tahdonvoima ei toimi, koska solut joutuvat noudattamaan niihin ladattua ohjelmistoa. Tämä saa meidät jumittumaan epätyydyttävään työpaikkaan, ihmissuhteeseen, selviytymismoodiin jne

"Kukoistaaksemme meidän on ... ..aktiivisesti hakeuduttava kohti iloista, rakastavaa ja tyydyttävää elämää.." (Bruce Lipton)

Ei ole vaikea ymmärtää mitä tapahtuu, kun vanhemmat, opettajat ja muut lapsen läheiset (usein pahaa tarkoittamatta) päästävät suustaan lasta mitätöiviä kommentteja: “älä nyt tuota itke” “hillitse itsesi” “koeta olla normaali” “aina sinua saa hävetä” “sinusta ei tule koskaan mitään” “et voi ajatella noin” “olet oikea riesa” “en minä nyt ehdi” “mene nyt siitä” “olisit niin kuin siskosi/veljesi” “kunpa et olisi syntynytkään” jne loputtomasti erilaisia tapoja kutistaa, ohittaa, nolata, häpäistä ja hyljätä lapsi.

Lapsi ei voi mitenkään arvostella vanhempiaan, hän on riippuvainen heiltä saamastaan hoidosta ja rakkaudesta, joten hän alkaa muuttaa itseään ja omaa käytöstään ja ajatteluaan saadakseen tarvitsemansa: rakkauden, arvostuksen, turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kaiken perushoivan lisäksi. Ja koska lapsi pitää kaikkea vanhempien sanomaa totena, hän alkaa uskoa olevansa vähemmän arvokas kuin muut, jopa arvoton, riittämätön, kelpaamaton. Eniten maailmassa lapsi pelkää hylätyksi tulemista, koska se tarkoittaa kuolemaa. Siispä on tehtävä kaikkensa, ettei tule hylätyksi! Lapsi ei ymmärrä, että vaikka vanhempi ei juuri nyt ota häntä syliin, hän voi tehdä sen kohta ja tuossa lyhyessä hetkessä iskee paniikki ja kokemus “minut aiotaan hylätä”.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Alamme piilottaa osia itsestämme miellyttääksemme muita. Emme pidä itsestämme, mutta käyttäydymme niin, että saamme muut pitämään meistä. Emme saa syvää, intiimiä yhteyttä itseemme emmekä muihinkaan. Tunnemme syyllisyyttä ja häpeää. Emme pysty olemaan kosketuksissa oman haavoittuvuutemme kanssa. Hylkäämme itsemme.

Itsemme hylkääminen alkaa näkyä meissä erilaisina oireina ja käyttäytymistapoina: arkuus, sairastelu, suolisto-oireet, päänsäryt, yöllinen heräily, erityisherkkyys, itseluottamuksen puute, turvattomuus, pelokkuus, huolestuneisuus, arvottomuuden kokemus jne. Hylkäämisen jatkuessa lista näyttää tältä: selviytysmismoodissa eläminen, taloudelliset vaikeudet, epätoivottujen tapahtumien kierre, toivottomuus, henkisyys, pakkomielle terveellisyyteen, tarve elää muiden auttamisen kautta, puolison syyttäminen, lamaantuminen, burn out.

On selvää, että sinussa oleva valtava kukoistamisen potentiaali ei voi päästä esiin kaiken tämän alta. Mutta koska kyse on traumasta, sille on tehtävissä jotain! Trauma on ylilatautunutta, lukkiutunutta selviytymisenergiaa kehossamme - hermostossamme ja kaikissa 50 biljoonassa solussamme. Keho = soma hakee kuitenkin aina energian vapautumista = parantumista. Kun alamme tiedostaen purkaa tuota kertynyttä energiaa mm. polyvagaalisella harjoittelulla, alkaa tapahtua muutoksia, joita emme tahdonvoimalla saa aikaiseksi. Kehomme muistaa kaiken. Jos pyöritämme asioita vain päässämme, muutosta ei tapahdu, koska solumme eivät pysty puhumalla vapautumaan ylilatautuneesta energiasta.

Jos tällä hetkellä turvaudut suojamekanismeihin: lyhtyaikainen mielihyvä, turruttaminen, väistely ja välttely, taistelu, pakeneminen, jähmettyminen, etäisyyden ottaminen ja uskottelu, että “näin on ihan ihan hyvä”, sinua voi kiinnostaa mahdollisuus lähteä rauhoittamaan kehoasi em. polyvagaalisilla harjoituksilla. Niistä voit lukea esim. Kirjasta: “Opas vagushermon parantavaan voimaan” (Stanley Rosenberg) tai voit miettiä tulisitko pilottiasiakkaaksi minulle - aloitan opinnot tästä aiheesta elokuussa 2023 ja tarvitsen harjoitusasiakkaita!

Kyse on lopultakin jostain paljon syvemmästä, kuin polyvagaaliset harjoitukset - keskiössä on se rakkaus, jota kaikki vanhemmat ja esivanhemmat tuntevat ja ovat tunteneet jälkeläisiään kohtaan, vaikka rakkauden teot jäävät/ovat jääneet syystä tai toisesta vähäisiksi. Meistä jokainen voi kaivaa lapsuudestaan ainakin yhden muiston, jossa vanhempamme ovat rakastaneet meitä hyväksyvästi ja sekin riittää, jos enempää ei ole.

Kiinnostu itsestäsi ylisukupolvisen trauman kautta ja lähde parantumisen tielle - samalla alat muuttaa sukulinjasi malliostoa rakkaudellisemmaksi ja eheyttäväksi niin, että jonain päivänä, jossain polvessa jälkeläisesi tulevat rakastetuiksi, kohdatuiksi, nähdyiksi ja hyväksytyiksi omina itsenään jo jopa ennen kuin he syntyvät!