Omenankuorisydän – kun elämä puhuu

Söin tänään oman pihan omenaa ja syödessäni siitä irtosi pala, jonka muoto pysäytti minut - se oli sydän.

Pieni, epätäydellinen, punainen sydän omenankuoresta.

Moni olisi heittänyt sen roskiin - itsekin meinasin niin ensin tehdä, mutta sitten huomasin ja otin kuvan.

Uskon, että elämä puhuu meille koko ajan. Ei huutaen, ei dramaattisesti – vaan hiljaa, lempeästi, pienin vihjein. Muoto hedelmänkuoressa. Sana kirjassa, joka aukeaa juuri oikealle sivulle. Ihminen, joka tulee elämään juuri silloin kun tarvitaan. Tunne kehossa, joka yrittää kertoa jotain, mitä pää ei vielä tiedä.

Nämä vihjeet ovat kutsuja pysähtyä. Kutsuja kysyä: mitä tämä tarkoittaa minulle? Mitä minulle yritetään sanoa?

Kun emme kuule näitä hiljaisia viestejä – kun elämme liian nopeasti, liian kovaa, liikaa pään sisällä, elämä alkaa puhua kovempaa. Mullistukset. Kriisit. Sairaudet. Menetykset. Kaikki ne asiat, joita emme olisi halunneet – ne ovat usein vain suurempia versioita samasta viestistä, jota ei kuultu ajoissa.

Sydän muistuttaa minua siitä, miksi olen täällä.

Rakkaus. Valo. Lämpö. Kaikki se, jota ilman maailma on kylmä ja pimeä paikka. Mutta kun jokainen meistä tuo oman valonsa, oman rakkautensa ja oman ainutlaatuisen tapansa olla tässä maailmassa, tapahtuu jotain: maailma täyttyy toivosta.

Jokaisella hengenvedolla, ajatuksella, teolla ja sanalla on merkitys. Sinun elämälläsi on tarkoitus. Minun elämälläni on tarkoitus.

Noiden pienten vihjeiden tehtävä on muistuttaa meitä siitä silloin, kun olemme unohtaneet.

Mitä elämä yrittää tällä hetkellä sinulle sanoa? Pysähdy ja kuuntele. Vastaus saattaa tulla omenankuoressa.