Lahja santapaperissa

Kohta on taas lahjojen kulta-aika, joulu lähestyy ja monet meistä miettivät jo kuumeisesti, mitä voisi hankkia läheisille lahjaksi. Kuulutko sinä meihin/heihin, jotka eivät koskaan toivo mitään itselleen? Kun sinulta kysytään mitä haluat lahjaksi, toteat, että ethän sinä nyt mitään tarvitse. Ja vaikka olisit jotain ajatellutkin, se tuntuu liian arvokkaalta, et kehtaa sanoa toivettasi ääneen.

Niin arvottamaksi sinut on kasvatettu.

Vieläkin lapsia pelotellaan sanomalla, että kiltit lapset saavat lahjoja, tuhmille tuodaan risuja. Lasten kiltteyskäyrä nouseekin kohti joulua, koska pelko siitä, että jäisi ilman lahjoja on niin suuri. Etenkin vanhemmat ihmiset kysyvät aina ensimmäiseksi pienten lasten vanhemmilta ovatko lapset kilttejä. Toivon, että yhä useampi vastaa, että ei sitä heiltä vaaditakaan, he saavat olla sellaisia kuin ovat ja ovat silti rakastettuja. Tarpeineen, hämmennyksineen, kaikkine tunteineen.

Olisivatpa minunkin vanhempani ajatelleet ja toimineet tuolla tavalla, mutta ei se siihen aikaan 1960-luvulla ollut tapana. Saatikka sitä ennen. Lapset piti kasvattaa kurissa ja nuhteessa kunnioittamaan ja arvostamaan muita, tottelemaan ja elämään sellaista elämää, kuin katsottiin soveliaaksi. Erityisesti tytöt kasvatettiin hoivaamaan muita. Tunteiden ilmaisuun ei todellakaan rohkaistu, paha mieli selitettiin väärinymmärrykseksi, pyytäminen ja haluaminen olivat itsekkyyttä. Ei ollut lupa olla sellainen kuin oli, ei ollut lupa näyttää tarvitsevuuttaan, haavoittuvuuttaan.

Pienen oli pakko kuitenkin selvitä jotenkin kaikista niistäkin tilanteista, joissa jäi ilman emotionaalista tukea ja kannattelua. Kun ei päässyt syliin, saanut lohdutusta, pelkäsi kuollakseen, jätetiin yksin, käskettiin olla hiljaa, torjuttiin, sanottiin, ettei noin pidä tehdä. Ainoa keino säilyä hengissä murskaantumatta oli hylätä itsensä ja alkaa toimia niin, että varmisti vanhempien hoivan ja rakkauden. Pieni ihminen alkoi vakauttaa vanhempien tunteita ja reaktioita ja sai palkinnoksi rakkautta ja hoivaa. Noissa tilanteissa alkoi syntyä se emotionaalinen trauma, joka vaikuttaa meissä jokaisessa joka päivä. Kunnes tulemme siitä tietoiseksi ja päätämme parantua ja samalla katkaista taakan siirtymisen tulevaisuudessa. Avain paranemiseen on hyväksyminen ja rakkaus. Valtava rakkaus on kulkenut koko ajan kaiken rinnalla, huolimatta siitä, että sitä ei ole ollut mahdollista parhaalla mahdollisella tavalla ihmisten välillä osoittaa ja näyttää.

En minä siis todellaan syytä vanhempiani, heidät oli kasvatettu vielä ankarammissa oloissa. Ja heidän vanhemmilleen - minun isovanhemmilleni - elämä saattoi olla selviytymistä päivästä toiseen, emotionaalisesta traumasta ei todellakaan silloin tiedetty mitään. Ei sodasta palaaville ollut tarjolla terapiaa eikä kotirintamalla ollut aikaa miettiä lasten kasvatusta, piti vaan jotenkin selvitä. Sodasta palaaville laitettiin kirves kouraan ja sanottiin, että ala nyt rakentaa uutta tulevaisuutta, parempaa huomista. Tuo selviytymismoodi asuu ja voi hyvin minussakin, minun hermostossani ja alitajunnassani, mutta se ei todellakaan lisää hyvinvointiani, menetystäni ja kukoistamistani.

Nyt tiedän, että paraneminen on mahdollista, taakkasiirtymän katkaiseminen on minun tehtäväni. Ehkä myös sinun.

Ylisukupolvinen trauma on lahja santapaperissa. Se kuuluu ihmisyyteen, kukaan ei siltä vielä tässä maailmanajassa voi täysin säästyä. Olemme vanhempiemme, isovanhempiemme ja edellä eläneiden kopioita hyvässä ja pahassa. On lahja, että voimme nyt ymmärtää miten emotionaalinen trauma vaikuttaa lapseen kohtuajasta lähtien ja se vaikuttaa alitajuntamme kautta joka päivä elämäämme aikuisuuteen asti, siihen asti, kunnes sanomme että nyt riittää. On aika lähteä tekemään asioita toisin. On alettava puhua siitä niin, että lopulta kaikki haluavat parantua, tulla aidoiksi itsekseen, vahvuuksineen ja heikkouksineen, tuntevina, tarvitsevina, haavoittuvaisina ihmisinä, jotka ovat syvällisesti yhteydessä itseensä ja toisiinsa.

Emotionaalinen trauma on auttanut minua ymmärtämään miksi olen tuntenut itseni arvottamaksi, ulkopuoliseksi, tyhjäksi kuori-ihmiseksi.

Lahja santapaperissa kuulostaa siltä, että se vaatii hieman käsittelyä, mutta miten kätevää, että santapaperi on siinä valmiiksi mukana! Kun ymmärrän, että kehossani ja hermostossani eli somassani on valtava määrä lukkiutunutta energiaa, joka on mahdollista vapauttaa, haluan ottaa santapaperin käyttöön ja alkaa hioa noita sykkyröitä esiin, hellästi, rakastavasti ja hyväksyvästi. Kun lukot avautuvat, poistuvat haitalliset kaavat elämästäni ja alan luoda uutta.

Alan menestyä ja kukoistaa häpeilemättä!

Koska se on mahdollista minulle, se on mahdollista myös sinulle!